Tehdasfysiikka - toiminnan lainalaisuudet -koulutus

Tehdasfysiikka tarjoaa yrityksille työkaluja ja lähestymistapoja, joiden avulla ne voivat parantaa tuotantoprosessejaan, lisätä tehokkuuttaan ja kilpailukykyään sekä saavuttaa paremman liiketoimintatuloksen.

Koulutus käsittelee tuotanto- ja palveluprosessien toimintaa sääteleviä lainalaisuuksia, tehdasfysiikkaa. Koulutuksessa opit, kuinka asiakkaaseen ja omaan toimintaan vaikuttavat erilaiset ajat, kapasiteetti, läpimeno ja keskeneräinen työ sekä resurssien käyttösuhde riippuvat toisistaan.

Pystyt koulutuksen oppien perustella paremmin ja objektiivisemmin arvioimaan nykyistä päivittäistä toimintaa ja kehitystyötä. Opit ymmärtämään kuinka saavutetaan ennustettavasti haluttu kassavirta, alhaiset kustannukset ja erinomaisen asiakaspalvelutason eli riittävän toimitusvarmuuden, nykyisellä systeemillä. Koulutuksen rinnalla on mahdollista toteuttaa projektityö, joka sitoo opetettavan teorian käytäntöön ja tuo organisaatiolle taloudellisesta hyötyä välittömästi.

tehdasfysiikka

Sisällön kuvaus

Miten paljon tehdas, prosessi, linja, hoitoketju tai arvovirta voi tuottaa maksimissaan tuotteita tai palveluita? Mikä on parannusmahdollisuus ilman merkittäviä investointeja? Mihin kohdistat Lean ja Six Sigma -projektit?

Mikä on lyhin läpimenoaika, jonka tuotteet ja palvelut ovat prosessissa tai hoitoketjussa? Minkä voit asiakkaalle luvata? Voiko tätä lupausta parantaa?

Mitkä ovat tehtaasi, prosessisi, Lean -arvovirtasi tai hoitoketjusi nykyiset arvot? Tunnetko ne, oletko laskenut? Kuinka? Mitä tunnuslukuja ja parametreja käytit laskentaan? Voiko niillä johtaa ja kohdistaa, priorisoida, parannustoimia? Kaikki tämä selvinä numeroina ja määrinä, siis kvantitatiivisesti!

Kun tiedät, mikä on prosessin maksimisuorituskyky ja missä olet, voit kohdistaa parannustoimet. Tätä analyysiä kutsutaan sisäiseksi benchmarkkaukseksi ja voit sen tehdä täysin luotettavasti neljällä ”numerolla”, jotka saat omasta tuotannostasi mallintamalla prosessin. Tämä on kurssin välityö.

1. jakso: 4.-5.12.2023
2. jakso: 15.-16.1.2024
3. jakso: 14.-15.2.2024
4. jakso: 14.-15.3.2024

Koulutuksen kesto on 8 päivää. 

8:30  Ilmoittautuminen ja kahvi
9:00 Tehdasfysiikan tausta ja tavoitteet
Johdatus taloudellisiin mittareihin
Valmistuksen tiede
Mitä on formaalisyy
Ohjaavat ja kuvaavat mallit
12:00 Lounas
13:00 Yrityksen perusdynamiikka
Määritelmät
Suoritusarvomittarit (Y)
Parametrit (x)
14:30 Kahvi
15:00 Yleistetään parametrien väliset suhteet
Epäbalanssilinja
Littlen laki
16:00 Päivä päättyy

 

8:15 Päivän aloitus
Littlen laki jatkuu
Sisäinen Benchmarking
Sisäinen Benchmarking -laskuharjoitus
11:30
Lounas
12:30 Esimerkkilaskentaa esimerkkidatalla
Pullonkaulan määrittäminen
Parannuksen suunnittelu läpimenolle ja jaksoajalle
Työkaluna käytetään virtauskuvaa (TH ja CT – Best ja PWC)
14:00 Kahvi
14:30 Voitto, virtaus ja tehdasfysiikka
Esimerkin kolikkolinja 2
16:00 Koulutuksen 1. jakso päättyy

 

8:15 Toinen jakso alkaa
Vaihtelun perusteet
Vaihtelu ja satunnaisuus
Prosessin vaihtelu
Virtauksen vaihtelu
11:30 Lounas
12:30 Vaihtelun perusteet jatkuu
Vaihtelun keskinäisvaikutukset – jonoutuminen
14:00 Kahvi
14:30 Yleinen estomalli
Vaihtelun poolaaminen
16:00 Päivä päättyy

 

8:15 Päivän aloitus
Laskuharjoituksia
Jonoutuminen
Vaiheiden ketjuttaminen (estomallit)
11:30 Lounas
12:30 Tuotannon virtauskäyrät
Operaatiotiede käytäntöön
TF-periaatteet ja perusrakenne
VUT – Variation x Utilization x Time

Jaksoaika vs. käyttöaste
14:00 Kahvi
14:30 Tuotanto/varasto -täydennys-/korvausaika
Varaston tehokkuusreuna
Varasto ja virtaus, eräkokokäyrä
Strategia ja operatiiviset tavoitteet
Strateginen asemoituminen (positiointi)
Parannusmetodi, kuinka edetä?
16:00 Koulutuksen 2. jakso päättyy

 

8:15 Kolmannen jakson aloitus
Virtauksen mallinnus
Littlen laki, kapasiteetti, kokonaistehokkuus
Paras-tapaus suoritusarvo (BCP)
Vaihtelun vaikutus virtaukseen
Jonoutuminen
Vaihtelun mittarit
Jonoutumisen vaikutukset
Aikojen laskeminen (TCT, RPT, jne.)
Imusysteemi
Varastojen ja virtauksen yhdistäminen
Kassavirran optimoiminen
11:30 Lounas
12:30 Vaihtelun heikentävä vaikutus virtaukseen
Vaihtelun lajit
Joustavuus
Virtauksen lait
14:00 Kahvi
14:30 Kapasiteetin laki
Käyttöaste/-suhde
Erien lajit
16:00 Päivä päättyy

 

8:15 Toisen päivän aloitus
Läpimenoajan laki
Suorituskyky ja vaihtelu
Diagnostiikka ja parannukset
Vaihtelun heikentävä vaikutus virtaukseen
Imuohjaus ja imusysteemin magia
CONWIP
11:30  Lounas
12:30 CONWIP:n vertailu MRP:n kanssa
CONWIP ja Kanban -vertailu
14:00 Kahvi
14:30 Imu(ohjauksen) suunnittelurakenne
Kokonaisuuden hajoittaminen
Kokonaisuuden rakentaminen
Imuohjauksen suunnittelu
Imuohjauksen hierarkkinen suunnittelu
16:00 Koulutuksen 3. jakso päättyy

 

8:15 Neljännen jakson aloitus
Taktiikoiden, ohjauksien ja mittausten soveltaminen optimaalisten tulosten saavuttamiseksi
Kysynnän ennustaminen
Varastotaktiikat ja varastotasojen määrittäminen
Kapasiteettitaktiikat
Valmistuspäivän määrittäminen
11:30 Lounas
12:30 Operaatiot, strategia, suunnittelu
Kokonaisuuden hajottaminen
Strategia, taktiikat, ohjaukset ja mittarit
Toteutus ja toimeenpano
Tuotannonohjaus ja IT
14:00 Kahvi
14:30 Ihminen ja toimintojen johtaminen
Inhimilliset lait
Esterajoitettu optimointi
Fanaatikon teho
Loppuunpalaminen
Suunnittelu ja motivointi
Vastuu ja valta
16:00 Päivä päättyy 
8:15 Päivän aloitus
TQM – laatujohtaminen jatkuu
Laatujohtamisen lyhyt historia
Mitä laatu on?
Tilastollinen laadunohjaus
Six Sigma
Laatu ja operaatiot
Virheen mallinnus
Laatu ja toimitusketju
11:30 Lounas
12:30 Käytännön ohjaus
Tehdaslattian ohjausfunktio
CONWIP
14:00 Kahvi
14:30 Yhteenveto tehdasfysiikasta
Laskuharjoitus, jossa yhdistetään opittua kokonaisuudeksi
Synteesi
16:00 Koulutus päättyy 
Antti Piirainen

Kouluttaja
Antti Piirainen

Koulutuspaikka
Sibeliustalo
Ankkurikatu 7, LAHTI

Yrityskohtainen laatukoulutus

Yrityskohtaisena toteutuksena
Koulutusta toteutetaan myös yrityskohtaisena toteutuksena. Pyydä tarjous.

Lisätietoa

Hyödyt kurssista ovat moninaiset

Pystyt koulutuksen oppien perustella paremmin ja objektiivisemmin arvioimaan nykyistä päivittäistä toimintaa ja kehitystyötä. Opit ymmärtämään kuinka saavutetaan ennustettavasti haluttu kassavirta, alhaiset kustannukset ja erinomaisen asiakaspalvelutason eli riittävän toimitusvarmuuden, nykyisellä systeemillä. Koulutuksen rinnalla on mahdollista toteuttaa projektityö, joka sitoo opetettavan teorian käytäntöön ja tuo organisaatiolle taloudellisesta hyötyä välittömästi.

Kenelle koulutus sopii

Koulutus sopii kaikille, jotka haluavat oppia ymmärtämään operaatioiden toimintaa syvällisemmin ja parantamaan palvelu- ja tuotantoprosesseja. Soveltuu erinomaisesti valmistus-, toimitusketjuista ja jonoista vastuussa oleville johtajille, tuotannon suunnittelu- ja ohjaustoimista vastaaville päälliköille. Erittäin hyvä lisä Lean ja Six Sigma -ammattilaisille sekä kaikille, jotka parantavat tehtaan, prosessin, linjan, hoitoketjun jne. suoritusarvoja ja läpimenoa.

Konkreettista hyötyä projektityöllä

Koulutuksen teoriajaksojen välissä opiskelijat tekevät valmennusprojektia omaan organisaatioonsa. Oma projekti on tärkeä. Sen avulla opiskelija oppii paremmin, muistaa paremmin ja voi osoittaa koulutuksen hyödyn yritykselle. Opiskelijat soveltavat oppimaansa todelliseen kehityshankkeeseen hankkien näin erinomaisen tietotaidon aiheesta. Kokenut kouluttaja tukee projektityötä koulutuksen aikana ja antaa etätukea jaksojen välissä sekä vielä koulutuksen jälkeen.

MONIMUOTOINEN OSALLISTUMISTAPA

Valitse itsellesi sopivin toteutustapa. Koulutuksen voi käydä lähiopetuksena, etänä tai hybridinä. Postitamme koulutusmateriaalit sekä striimaamme koulutuspäivät osallistujille, jotka osallistuvat etänä.

ELÄMYKSELLINEN KOULUTUSPAIKKA

Koulutus järjestetään ainutlaatuisissa kokouspuitteissa Sibeliustalossa, Vesijärven rantamaisemissa.

LAADUKKAAT TARJOILUT

Food & Events huolehtii nautinnollisista koulutuspäivän tarjoiluista tarjoten varmasti jotakin jokaisen makuun.

Ilmoittautuminen ja peruutusehdot

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset tulisi tehdä viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Voit ilmoittautua suoraan kurssisivulta, sähköpostitse tai puhelimitse (03-7804 264). Ilmoittautumiset vahvistetaan sähköpostikutsulla viikkoa ennen tilaisuuden alkua.

 

Peruutus

Jos tilaisuuteen ilmoitettu henkilö on estynyt saapumasta, voi organisaatio vaihtaa kuluitta osallistujan ilmoittamalla siitä koulutuksen järjestäjälle. Peruutukset tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua.

Erityisruokavalio

Muistathan myös ilmoittaa mahdollisesta eritysruokavaliostasi ilmoittautumisen yhteydessä.

Koulutuksesta sanottua

4
Kouluttajan asiantuntemus erinomainen. Innostava tapa kouluttaa vaikeaa aihetta. Koulutusmateriaali pitäisi olla yksinkertaisempi / selkeämpi. Nyt koulutuksessa jaettu mappi on sekava ja täynnä tekstiä ja siihen on vaikeaa palata.
Lassi
5
Kouluttaja oli mahtava. Esitti asiat kiinnostavasti ja havainnollisesti. Yleensä vastaavissa koulutuksissa alkaa nukuttaa, mutta Antti sai pidettyä kiinnostuksen yllä. Sisältö oli myös hyvin laadittu, ja koulutuksesta sai kattavan kokonaiskuvan tehtaan pyörittämisestä. Miinuksena mainittakoon taukojen vähyys. Pieniä taukoja olisi hyvä pitää tunnin välein.
5
Antti oli aivan huippu! Yksi parhaimmista koulutuksista jossa olen ollut ja niitä on minulla ollut paljon. Antti pystyi pitämään mielenkiinnon yllä alusta loppuun, vaikka asia oli uutta ja paikoin hyvinkin haastavaa ymmärtää. Kyllä Suomi tarvitsisi Antin kaltaisia luennoitsijoita yliopistoihin motivoimaan nuoria opiskelijoita. Antti voisikin Tehdasfysiikan ohella kouluttaa meidän professoreita opettamaan ja esiintymään.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Järjestämme koulutusta sekä julkisena kurssina että yrityskohtaisesti räätälöitynä toteutuksena.