LEAN-johtaminen

Moni yritys kärsii johtamattomuudesta tai väärään informaatioon perustuvasta johtamisesta. Johtamattomassa ympäristössä käsitykset siitä, miten pitäisi toimia, ovat usein niin erilaisia ja jopa ristiriitaisia, että ne kumoavat jatkuvan parantamisen ja kehittämisen.

Lean on ensi sijassa johtamista ja kulttuurin muutos. On hyvin epätodennäköistä, että yrityksen Lean -muutos onnistuu ilman vahvaa johtamista. Johtajat toimivat organisaatiossa Lean -hankkeiden ja projektien sponsoreina. He johtavat, tukevat, suojelevat, edistävät ja levittävät organisaatiossa Lean -toimintaa.

Lean on prosessijohtamisen filosofia, jossa yritystä ja toimitusketjua tarkastellaan kokonaisuutena. Johdon ja esimiesten pitää ensin ymmärtää, mitä ollaan tekemässä. Tämän jälkeen miettiä itse, miten asia omassa organisaatiossa tehdään. Esimerkiksi Toyotalla parantaminen ja johtaminen ovat yksi ja sama asia, kun taas perinteisesti yrityksillä on taipumus pitää johtamista erillisenä toimintana. Joillekin yrityksille prosessien parantaminen on jokin erityinen kampanja, joka lisätään johtamiseen.

Usein ongelmana yrityksissä on, että johtaminen perustuu raportteihin ja suorituskykymittareihin. Valitettavasti raportoidut luvut saapuvat jälkikäteen, niitä on käsitelty, jotta ne näyttäisivät paremmilta kuin ovat (esimerkiksi kannustinten vuoksi). Ne ovat pelkkiä abstraktioita todellisuudesta. Mittaukset ovat ihmisen tekemiä abstraktioita. Vain prosessin yksityiskohdat mahdollistavat todellisen tilanteen ymmärtämisen. Monet johtajat ja päälliköt asettavat uskonsa noihin määrällisiin abstraktioihin ja tavoittelevat taloudellisia tulostavoitteita. Monissa tapauksissa he ovat menettäneet yhteyden todellisuuteen, josta nuo abstraktiot nousevat. On hyvin tavallista, että turvaudutaan signaaleihin, joiden oletetaan olevan hyvien tulosten mittareita. Itse asiassa työntekijät osaavat tehdä signaaleista odotetun mukaisia, mutta ne eivät liity millään tavalla todellisiin tuloksiin. Pitäisikö johdon mennä tuotantolinjalle katsomaan, miten asiat oikeasti ovat.? ”Go and see” !

Päätöksentekijät voivat olla huonosti perillä todellisesta tilanteesta, ja sen seurauksena he tekevät virheellisiä oletuksia, asettavat epäasianmukaisia tavoitteita ja näkevät ongelmat vasta, kun ne ovat kasvaneet suuriksi ja monimutkaisiksi. Johtaminen etäältä raportoitujen lukujen avulla johtaa pienten ongelmien sivuuttamiseen, joista voisi oppia. Pienten ongelmien sivuuttaminen heikentää kykyämme oppia niistä silloin, kun ne ovat vielä ymmärrettävissä, ja tehdä ajallaan säätöjä pienin askelin.

Toyotan päälliköiden ja johtajien ensisijainen tehtävä ei liity parantamiseen, vaan ihmisten parannuskykyjen kasvattamiseen.

08:30  Ilmoittautuminen ja kahvi
09:00 Avaus, esittely ja ohjelma
09:15 Toyota
Mitä Lean on
Johdanto, menestyksen askeleet
Lean ja johtaminen
Jatkuva parantaminen ja mukautuva organisaatio
Nykytila, tulevatila ja parannus
Lean-visio, Arvovirtakuva VSM
12:00 Lounas
13:00 Workshop: Lean – opi paloautopelin avulla
1. kierros: Funktionaalinen toiminta
2. kierros: 1×1,solutuotanto ja ylituotannonesto
14:30 Kahvi
15:00 3. kierros: tasapainotettu tehdas
Mistä parannuspotentiaali löytyy?
Littlen laki, Lean ja laadunparannus
16:00 Päivä päättyy
09:00 Päivä alkaa
Toyotan visio, Tavoitetilat
Tahtiaika, 1 x 1 virtaus,
Heijunka, Kanban
Ongelmanratkaisu, PDCA-sykli
12:00 Lounas
13:00 Toyota Kata,
Lean ja Six Sigma lyhyesti
Viisi kysymystä
Mentorointi
14:00  Kahvi
14:30 A3-ongelmanratkaisu
Juurisyyn etsiminen, 5 kertaa miksi
Muutos, miksi pitää muuttua?
Lean-projektin toteutus
16:00 Tilaisuus päättyy

 

Lisätietoa

MONIMUOTOINEN OSALLISTUMISTAPA

Valitse itsellesi sopivin toteutustapa. Koulutuksen voi käydä lähiopetuksena, etänä tai hybridinä. Postitamme koulutusmateriaalit sekä striimaamme koulutuspäivät etänä osallistuville.

ELÄMYKSELLINEN KOULUTUSPAIKKA

Koulutus järjestetään ainutlaatuisissa kokouspuitteissa Sibeliustalossa, Vesijärven rantamaisemissa.

LAADUKKAAT TARJOILUT

Food & Events huolehtii nautinnollisista koulutuspäivän tarjoiluista tarjoten varmasti jotakin jokaisen makuun.

Ilmoittautuminen ja peruutusehdot

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset tulisi tehdä viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Voit ilmoittautua suoraan kurssisivulta, sähköpostitse tai puhelimitse (03-7804 264). Ilmoittautumiset vahvistetaan sähköpostikutsulla viikkoa ennen tilaisuuden alkua.

 

Peruutus

Jos tilaisuuteen ilmoitettu henkilö on estynyt saapumasta, voi organisaatio vaihtaa kuluitta osallistujan ilmoittamalla siitä koulutuksen järjestäjälle. Peruutukset tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua.

Erityisruokavalio

Muistathan myös ilmoittaa mahdollisesta eritysruokavaliostasi ilmoittautumisen yhteydessä.

Koulutuksesta sanottua

Ei arvosteluita.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Järjestämme koulutusta sekä julkisena kurssina että yrityskohtaisesti räätälöitynä toteutuksena.