Arvostelut
Tehdasfysiikka – toiminnan lainalaisuudet
4.70
Todella mielenkiintoisia seikkailuita ollut kouluttajalla, olisin mielelläni kuunnellut niitä enemmänkin :) eli erilaisten yritysten haastekohtia, ratkaisuja ym. Uskomaton palo, intohimo sekä asiantuntevuus aihetta kohtaan edelleen, se näkyi todella vahvana Antissa. Ihaltavaa seurattavaa!
Esimerkit ja tilanteiden kuvaus hyviä
Valmiita harjoitustehtäviä voisi olla enemmänkin. Ainakin itse tykkäsin harjoitella niiden avulla. "Yksinkertaiset" toistot nopeuttaa oivaltamista ja helpottaa soveltamista. Oikeiden vastausten pitää myös löytyä materiaalista, että opetellessa tietää laskiko oikein vai väärin. Sibeliustalo oli koulutustilana hyvä, mutta pohjoisessa (Oulu) asuvan näkökulmasta kahden päivän sessiot ovat vähän liian lyhyitä matkustamisen vaivaan nähden. Homma onnistui toki hyvin etänäkin.
Mahdollisesti pakolliseksi projektityö? Tai ainakin enemmän yhteistä aikaa niiden läpikäyntiin, jos jollain arkielämän esimerkkejä. Laskemisen kautta ainakin itse sisäistin paljon tehokkaammin
Kouluttaja oli asiantunteva ja motivoiva kurssilaisille.
Mahdollisesti pakolliseksi projektityö? Tai ainakin enemmän yhteistä aikaa niiden läpikäyntiin, jos jollain arkielämän esimerkkejä. Laskemisen kautta ainakin itse sisäistin paljon tehokkaammin
Asian on erittäin mielenkiintoinen ja Antti jaksaa pitää osallistujat vireessä. Sain valtavasti uutta ja ainut mikä jäi hieman ontumaan oli se, että olisin toivoinut saavani tehdasfysiikan kaavoista vielä laajemman Excel mallin. Sellainen "kaiken kattava" mallin. Uskon, että "kaiken kattava" malli olisi oman oppimisen kannalta tärkein ja luotankin siihen, että sellainen malli tulee vielä jälkitoimituksena. Tämän jälkitoimituksen vuoksi annan täyden arvosanan :) Vielä kerran, erittäin hyvä ja tärkeä koulutus, kiitos vielä.
Vaikea keksiä mitään parannettavaa. Koulutus on toki kiivastahtinen eikä excel-harjoituksissa ole aikaa ajatella "omilla aivoillaan". Parasta kurssilla oli asioiden jatkuva kertaaminen, joka auttoi asioiden sisäistämisessä. Ja Antti on kyllä guru omalla alallaan - loistava kouluttaja ja esiintyjä. Paras kurssi ikinä! Harkitsen vakavasti joko Lean-johtajakoulutusta tai Six Sigma black beltin aloittamista.
Antin tapa kouluttaa on hyvä. Mukavaa kun huumori kukkii ja kuitenkin oppii uutta siinä lomassa. Exelin nopea tahti saattoi heikentää opetuksen seurantaa. Hyvä kun kuitenkin saa ne jälkeenpäin oikeilla kaavoilla. Hyvä koulutus!
Antti on loistava kouluttaja. Paljon hyviä ja helppojen esimerkkien kautta saa meidät ymmärtämään koulutuksen sisältöä. Hyvä koulutus!