Arvostelut
Lean Six Sigma Green Belt
4.70
Lean Six Sigma -kurssi oli äärimmäisen hyödyllinen ja opettavainen kokemus. Kurssin aikana sain hyvän peruskäsityksen Lean Six Sigma -menetelmästä ja sen soveltamisesta kaikessa liiketoiminnassa.
Kurssin anti oli oikein hyvä. Toki olisi ehkä ollut parempi valita sellainen toteutus, joka käydään enemmän palveluiden näkökulmasta. Mutta toki oli silmiä avaavaa katsoa asioita myös hieman toisesta näkökulmasta.
Oppimista syvensi myös se, että sain ennen kurssia olla mukana seuraamassa muutamaa kehitysprojektia. Tästä olen vienyt viestiä myös työnantajalle, että tämä oli oikein hyvä laskeutuminen asian pariin. Kurssilla kuitenkin kova vauhti ja opittavaa / syvennettävää asiaa tulee todella paljon. Lisäksi kuuntelin leanpodi jaksot kurssin aikana. Tämä tuki osaltaan oppimista. Yritän siis sanoa että kun asia on täysin uusi niin nämä seikat tukivat hyvin oppimista. Niistä on hyvä hoksauttaa myös jatkossa.
Kurssi on vaativa ja kaksi lähipäivää ovat rankkoja omaksua kaikki uusi asia, ehkä välissä voisi olla yksi päivä harjoitustöiden etenemisen tarkistukseen. Rytmitys lähipäivien ja oman projektityön suhteen on muuten hyvä vaikka normaalin päivätyön ohessa tekeminen aiheuttaa haasteita aikatauluun.
Kurssi oli todella antoisa ja mielenkiintoinen. Kouluttajan (Antti) ammattitaidon ansiosta opeteltavat asiat saatiin todella hyvin sidottua omaan päivittäiseen tekemiseen. Näin asioita oli helpompi sisäistää ja niistä sai paljon ideoita joita voi ottaa käyttöön omassa työssä. Kiitos kurssista.
Quality Knowhow Karjalainen Oy:n järjestämä Lean Six Sigma Green Belt koulutus oli loistava tilaisuus oppia työkaluista suorituskykyongelmien ratkaisuun, joita pystyy soveltamaan niin pihassa kuin puutarhassakin. Työpaikan toimintatapojen kehittämisen keinojen lisäksi kurssilla opimme lähestymään ongelmia tieteellisestä näkökulmasta, mikä kasvatti ammatillista itsevarmuuttani ratkaisemaan haastaviltakin vaikuttavia haasteita työpaikalla.
Paljon hyödyllistä tietoa tulevaa varten. Tuli välittömästi useita kohtia koneella joihin näitä tietoja tullaan käyttämään. Tavaraa vain niin paljon että menee vielä opetellessa pitkään
Kurssilla oppi prosessien kehittämistä selkeän menetelmän ja monipuolisten työkalujen avulla. Kurssi painottui enemmän Six Sigmaan kuin Leaniin, olisin toivonut enemmän myös Lean näkökulmaa.
Paljon asiaa mahdutettu kohtalaisen lyhyeen aikaan.
Hyvin organisoitu sisällöltään laaja koulutus. Osaava kouluttaja (Kimmo). Materiaalin määrää voisi tiivistää ja sähköinen materiaali olisi ollut toivottavaa.
QKK:n (Kimmo kouluttajana) Green Belt -kurssi oli tosi hyvä. Kurssimateriaalissa olisi hyvä olla tarkempi sisällysluettelo.